| Lehdistötiedotteet    | Painokelpoiset kuvat    | Tarkat yhteystiedot    | Faktoja   

Lehdistötiedote 2.9.2005

NUORISOHARRASTE-ELOKUVA VAPAAPUDOTUS ENSI-ILTAAN

Erittäin suuri nuorten itse aktiivisena harrastustyönä toteuttama elokuvaprojekti Otava valmistuu nyt syyskuun alussa, kun kokoillan elokuva Vapaapudotus saa ensi-iltansa Turussa torstaina 8.9.2005.

Nuorisodraama Vapaapudotus on monin tavoin mielenkiintoinen tuotanto, sillä koko elokuva (88 min) on toteutettu täysin talkootyöllä, vain pelkästä kiinnostuksesta elokuvausta kohtaan. Mukana on ollut yli 130 asiasta kiinnostunutta henkilöä. Elokuva ei liity mihinkään oppilaitokseen, vaan on itsenäinen produktio, jonka tuotantoa on johtanut kokemusta jo kahden pitkän harraste-elokuvan tuottamisesta omaava Star Zone Productions (nimimerkki).

Elokuvan ovat toteuttaneet nuoret (keski-ikä n. 17–20 vuotta) toisille nuorille, nuorenmielisille ja nuorten vanhemmille. Elokuva kertoo maalta Turkuun muuttavasta ja lukionsa aloittavasta pojasta, joka sairastuu syöpään. Hän ei myönnä sitä edes itselleen puhumattakaan ystävistään ja vanhemmistaan. Kaikille pojan sairaus selviää myöhään ja silloinkin aivan väärällä hetkellä. Lisäksi elokuva käsittelee nuorten välisiä ihmissuhteita ja nuorten suhdetta omiin vanhempiinsa. Elokuva haluaa osoittaa, että elämänmuutoksista pystyy selviämään oikealla asenteella, joka elokuvan päähenkilöltä aluksi puuttuu, mutta jonka hän ystäviensä avustuksella saavuttaa elokuvan lopussa. Lisävauhtia draamaan tuo mm. laskuvarjohyppäys ja motocross.

Vaikka kyse onkin harrasteproduktiosta, on se toteutettu hyvin ammattimaisesti. Elokuva on kuvattu ammattimaisella tuotantokalustolla DVCam-formaattiin (16:9). Sen kuvauksiin keväällä 2004 käytettiin aikaa yli 230 tuntia ja elokuvan jälkityöstöä on tehty yli vuosi, ja myös alkutuotantoon (käsikirjoittaminen, casting jne.) käytettiin yli vuosi. Myös elokuvan julkaisuun on panostettu erityisen paljon, jotta elokuvaa ja sen sanomaa saadaan levitettyä mahdollisimman suurelle yleisölle (K-11). Yhteistyötä on koko elokuvan tuotannon ja varsinkin elokuvan julkaisun aikana tehty monien eri yritysten kanssa, mm. Pohjola, Securitas, Posti, Lähivakuutus, Vr, Turkuseura.

Elokuvan ensi-ilta järjestetään Turussa torstaina 8.9.2005 klo 18.30 vanhassa elokuvateatteri Dominossa (Humalistonkatu 7A) ja elokuvalle järjestetään samassa paikassa yleisöesitys lauantaina 10.9. klo 17. Elokuva ei tule teatterilevitykseen, mutta näissä tilaisuuksissa elokuva on mahdollista nähdä kankaalta. Elokuvan varsinainen levitys tapahtuu myyntikopioiden avulla.

Vapaapudotus on Suomen suurimpia, ellei jopa Suomen suurin harrastetyönä toteutettu elokuva. Toivomme, että elokuvamme kiinnostaa. Lisätietoa saa helpoimmin allekirjoittaneelta ja elokuvan omalta www-sivustolta osoitteesta http://www.vapaapudotus.com


Ystävällisin terveisin,

Arimo Leppä
tuottaja / elokuva Vapaapudotus
Star Zone Productions

puh: 050-305 1993 (gsm) / 0400-55 7827 (toimisto)
e-mail: arimo.leppa@szelokuva.net
           info@vapaapudotus.com
web: http://www.vapaapudotus.com
        http://www.starzonefinland.net
 
faktaruutu
Elokuvan julkaisu on huipentuma koko elokuvalle!
Sivukartta | Legal notice | www.vapaapudotus.com | (c) 2002-2005 Star Zone Productions. Kaikki oikeudet pidätetään.