| Tuottajat    | Kuvausryhmä    | Avustajat    | Muusikot   

Elokuvan kuvausryhmä

Elokuvan kuvauksesta on vastannut kuvausryhmä, avustajina heillä on ollut monia henkilöitä, jotka selviävät avustajat-sivulta. Kuvausryhmä on valittu mukaan koekuvauksien kautta, tärkeimpänä kriteerinä oli todellinen innokkuus harraste-elokuvausta kohtaan. Kuvausryhmä kokoontui myös projektin muissa vaiheissa ja suunnitteli yhdessä tuottajien kanssa mm. elokuvan markkinointia. Vaikka kaikilla kuvausryhmän jäsenillä oli tietty tehtävä vastuullaan, kaikki toimivat hyvin erilaisissa tehtävissä aina tarpeen mukaan. Kiitämme kuvausryhmää sinnikkäästä ja loistavasti tehdystä työstä!

apulaisohjaaja Aku Ojala

Akun tehtävä oli toimia ohjaajan oikeana kätenä ja hoitaa kaikenlaisia käytännön asioita. Hän hoiti yhteydenpidon avustajiin ja piti heistä kuvauksien aikana huolen. Aku oli kuvausryhmän johtohahmo ja ohjasi kuvauspaikan toimintaa tuottajan käskyjen mukaan. Tämän lisäksi Aku toimi vielä aktiivisesti mm. puomittajana ja dollyn käyttäjänä.






kuvaussihteeri Sofia Hellgren

Sofia toimi koko kuvauksien ajan kuvaussihteerinä. Hänen tehtävänsä oli pitää huolta elokuvan jatkuvuudesta ja pitää kirjanpitoa kuvaustuista kuvista, mukana olleista henkiöistä ja nauhoista. Lisäksi Sofia hoiti elokuvan klaffitusta ja oli auttavana voimana myös elokuvan kuljetuksissa. Muutamissa kuvauksissa Sofiaa tuurasi joku muu kuvausryhmäläinen. Sofian työkenttä oli erittäin laaja.





äänittäjä Tuomas Poukkula

Tuomas huolehti kuvauksissa äänityksestä ja usein itse myös puomitti äänen. Hänen tehtävänään oli aina huolehtia, että ääni oli hyvää ja pitää huolta äänityskalustosta. Kolme metrinen teleskooppipuomi tuli Tuomakselle erittäin tutuksi kuvauksien aikana.








kamera-assistentti Hanna Salminen

Hanna toimi kamera-assistenttina eli toimi kuvaajan ensimmäisenä avustajana. Lisäksi Hanna auttoi usein kuvaussihteeriä kiireisissä paikoissa ja toimi myös gripin tehtävissä. Jos Hannalla oli joskus hetki vapaata aikaa, hän auttoi catering-järjestelyissä. Hanna oli kuvausryhmän nuorin.



valaistusvastaava Christian Juup

Christian lempinimeltään "Citte" vastasi elokuvan valaistuksesta ohjaajan ohjeiden mukaisesti. Hän toteutti valaistuksen ja piti huolta valaistuskalustosta. Lisäksi hän vastasi dokumenttimateriaalin (näin tehtiin -materiaalin) kuvaamisesta. Hänellä oli elokuvassa lisäksi yksi sivurooli.








cateringvastaava ja grip Elli Maanpää

Elli vastasi siitä, että koko toteutustiimillä ja näyttelijöille oli kuvauksissa syötävää, eli hän oli catering-vastaava. Kenttäolosuhteet olivat usein vaativat, mutta silti ainakin mehua ja jotain suolaista oli tarjolla. Lisäksi Elli vastasi usein liikenteenohjaamisesta, jos sellaista kuvauspaikalla tarvittiin.



näyttelijöiden avustaja ja grip Roosa Koutu

Roosan tehtävä oli avustaa näyttelijöitä ja huolehtia kuvauksien ajan heidän maskien pysyvyydestä. Aina kun Roosa näiltä tehtäviltään ehti, hän auttoi kaikissa muissa tehtävissä.






grip Anna Sysikaski

Anna toimi kuvauksissa grippinä eli yleisenä avustajana, jonka tehtävänkuva oli ehkä kaikkein monipuolisin. Hän avusti valaistuksessa, lavastuksessa, äänityksessä jne. Anna ja Miiru olivat ehdottoman tärkeä pari kaikissa yleisissä asioissa, joita elokuvan teossa riittää. Apua gripin hommiin saatiin muita toteutustiimin jäseniltä ja aina suurempiin kuvauksiin varsinaisen kuvausryhmän ulkopuolelta otettiin tarvittava määrä grippejä.




grip Miiru Salminiitty

Miiru toimi kuvauksissa myös grippinä eli yleisenä avustajana, jonka tehtävänkuva oli ehkä kaikkein monipuolisin. Hän avusti valaistuksessa, lavastuksessa, äänityksessä jne. Miiru kuvasi myös suuren osan elokuvan näin tehtiin -materiaalista. Sisäkohtauksissa Miiru hoiti Annan kanssa kohteen lavastusta. Yhteen kuvauksiin Miiru lainasi myös omaa koiraansa Katlaa.






maskeeraus

elokuvan maskeeraus on toteutettu yhteistyössä Face House Oy:n kanssa, yhteyshenkilönä on toiminut Pirjo Kallio. Maskeeraukset on suunnitellut maskeerauksen ammattilainen Miia Leino ja maskeerauksen käytännön järjestelyistä on vastannut Heidi Hörkkö. Maskeeraajina on Heidin lisäksi toiminut Satu Mäenpää ja Heini Mäkelä, heillä on ollut avustavia maskeeraajia projektin aikana 13 henkilöä.
faktaruutu
Kaikki kuvausryhmäläiset näkyvät elokuvassa ainakin vilaukselta.
Sivukartta | Legal notice | www.vapaapudotus.com | (c) 2002-2005 Star Zone Productions. Kaikki oikeudet pidätetään.