|
|
||||||||||||||||||||
|
Elokuvan tuottajat Tuottajien
vastuulla on ollut koko projektin läpivieminen aina alusta loppuun
saakka, samalla he ovat kuvanneet ja ohjanneet elokuvan. Kuvausvaiheessa
apulaisohjaaja Aku Ojala täydensi tuotantotiimiä hoitamalla käytännön
asioita ja hoitamalla kaikki avustaja-asiat. Tuottajat ovat lisäksi
hoitaneet kaikki yhteistyöasiat.
tuottaja / ohjaaja Arimo Leppä Arimo
Lepän erikoisalaan kuului mm. tiimin johtaminen, kaikista yhteyksistä
vastaaminen sekä tiedottaminen. Kuvausvaiheessa hän toimi elokuvan
ohjaajana. Arimo opiskelee tällä hetkellä oikeustiedettä Turussa.
tuottaja / kuvaaja Jarno Satopää Jarno
Satopään erikoisalaan kuului käsikirjoittaminen ja grafiikan työstö.
Kuvausvaiheessa hän toimi elokuvan kuvaajana. Jarno opiskelee tällä
hetkellä lääketiedettä Turussa.avustava tuottaja Johannes Lehto Johannes
Lehto toimi projektissa varsinaisten tuottajien oikeana kätenä. Hän teki
paljon suunnittelutyötä ja avusti mm. kuvauksien toteuttamisessa ja
graafisissa töissä. Johannes opiskelee arkkitehdiksi Espoossa.
Kaikki tuottajat ovat samalla Star Zone Productionsin perustajäseniä
ja harrastaneet erittäin aktiivisesti videointia ja elokuvausta 90-luvun
puolivälistä lähtien. Kaikilla on takana kokemusta kahden pitkän
harraste-elokuvan tuottamisesta / ohjaamisesta. |
|
||||||||||||||||||
| Sivukartta | Legal notice | www.vapaapudotus.com | (c) 2002-2005 Star Zone Productions. Kaikki oikeudet pidätetään. | ||||||||||||||||||||